
Jouni Somero
Pianotaiteilija Jouni Somero on yksi ahkerimmin esiintyviä suomalaisia muusikoita.Hän on soittanut uransa aikana yli 2200 konserttia eripuolilla maailmaa: Australia, Japani, Ukraina, Saksa, Unkari, Ruotsi, Tanska, Viro, Venäjä, Brasilia ja Kanada ovat Suomen lisäksi olleet kiertuelistalla.
Vuonna 1963 syntynyt Somero aloitti musiikkiopinnot 8-vuotiaana uruilla ja vaihtoi 12-vuotiaana pianoon.Pianonsoittoa hän on opiskellut mm. Kölnin musiikkikorkeakoulussa prof.Herbert Drechselin luokalla. Erityisesti Lisztin tulkintaa Somero on opiskellut legendaarisen Georges Cziffran oppilaana. 1980-luvun Somero asui Saksassa ja toimi mm. Düsseldorfin musiikkikorkeakoulussa assistenttina.Vuodesta 1990 hän on toiminut pelkästään konsertoivana pianistina. Somero tekee yhteistyötä useiden kotimaisten huippulaulajien kanssa. Hän on myös pitänyt laulumusiikin tulkinta kursseja.
Somero on palkittu Rio De Janeiron kansainvälisissä musiikkikilpailuissa.
Jouni Somero on yksi eniten levyttäneimpiä suomalaisia pianisteja. Noin 60 levytyksen joukossa on sooloa, kamarimusiikkia ja Liediä.
Soololevyistä erityisesti hänen Bach ( Die Kunst der Fuge ja Das Wohltemperierte Klavier) ja Liszt ( Etudes d’execution transcendante ja Harmonies Poetiques et Religieuses sekä Beethoven-Liszin 1& 5 Sinfonia) sekä Venäläisen pianomusiikin levytykset ovat keränneet kiitosta myös ulkomaisissa musiikkilehdissä.
Somerolta on valmistunut viiden cd:n kokonaisuus ”Suomalaisen pianomusiikin Antologia”, joka kattaa pianoteoksia vuosilta 1798-1943. Somero on myös levyttänyt Erkki Salmenhaaran koko soolopiano- ja kamarimusiikkituotannon.
Sergei Bortkiewiczin pianotuotannon kokonaislevytyksetä on ilmestynyt osat 1-3. Somero on aloittanut myös koko Pjtor Tchaikovskyn pianotuotannon taltioinin.
Voit ottaa yhteyttä myös allaolevalla lomakkeella.



