Ohjelma- & tapahtumatoimisto palveluksessanne

Esiintyjät

Taina Piira

Sopraano

Sopraano Taina Piira aloitti laulunopiskelun vuonna 1981. Hän jatkoi opintojaan Sibelius- Akatemiassa Jaakko Ryhäsen oppilaana ja suoritti diplomitutkintonsa vuonna 1997. Piira on opiskellut myös lukuisilla mestarikursseilla, mm. Dorothy Irvingin, Francois Le Roux´n, Håkan Hagegårdin, Ralf Gothónin, Mitsuko Shirain sekä Hartmut Höllin oppilaana.

Opiskeluaikoinaan Taina Piira lauloi Savonlinnan oopperakuorossa sekä Sibelius-Akatemian oopperastudiossa, jossa hän lauloi mm. Maijan roolin Madetojan Pohjalaisissa. Porin oopperassa hän lauloi Amelian roolin Verdin oopperassa Naamiohuvit. Vuonna 1999 Taina Piira debytoi menestyksellisesti Suomen Kansallisoopperassa, ja huhtikuusta 2000 syksyyn 2003 saakka hän oli kiinnitettynä Kansallisoopperan solistikuntaan. Siellä hänen roolejaan ovat olleet Menottin Konsulin Magda Sorel, Wagnerin Valkyyrian Sieglinde sekä Jumalten tuhon Kolmas Norna, Sallisen Kuningas Learin Goneril, Kokkosen Viimeisten kiusausten Riitta ja Bergin Wozzeckin Marie. Tampereen oopperassa hän on laulanut lisäksi Amelian roolit Verdin Simon Boccanegrassa ja Naamiohuveissa. Syksystä 2003 lähtien Taina Piira oli kiinitettynä Frankfurtin oopperan solistikuntaan kahden vuoden ajan.

Nykyään Taina Piira työskentelee freelance-laulajana. Häntä on kuultu useissa lied-, kirkko-, operetti- ja oopperakonserteissa, TV- ja radio-ohjelmissa sekä suomalaisten orkesterien solistina. Hän on esiintynyt paljon myös ulkomailla, mm. Tallinnassa, Zürichissä, Pariisissa, Berliinissä, Torontossa ja Tokiossa. Hänen konserttiohjelmistoonsa kuuluvat mm. Verdin Requiem, Hindemithin Marienleben, Bergin Sieben Frühe Lieder sekä lukuisia muita teoksia.

Kaudella 2005-2006 Taina Piira esiintyi mm. Kalevi Ahon Luosto-sinfonian solistina Luostotunturilla, Turun filharmonisen orkesterin solistina Janacekin Glagoliittimessussa sekä Tampereen Filharmonian solistina, jossa hän esitti Toivo Kuulan kantaatteja. Suomen Kansallisoopperassa hän vieraili Barak-värjärin vaimon roolissa Richard Straussin oopperassa Nainen vailla varjoa. Kesällä Taina Piira esiintyi Espoon Urkuyö ja aaria -konserttisarjassa. Kaudella 2006-2007 Taina Piira vieraili Frankfurtin oopperassa Lady Macbethin roolissa Ernest Blochin Macbethissa. Keväällä hän levytti Kalevi Ahon Luosto-sinfonian Lahti-sinfonian solistina. Kaudella 2007-2008 Taina Piira lauloi mm. Seinäjoen kaupunginorkesterin solistina Tuomas Kantelisen laulusarjan ”Juri ja Juulia pohjanmaalla” kantaesityksessä. Hän esiintyi myös yhdessä puolisonsa pianisti Janne Hovin kanssa Kajaanin runoviikon muusikkoina. Kaudella 2008-2009 hän vieraili Suomen Kansallisoopperassa Siirin roolissa Olli Kortekankaaan Isän tytössä.

Lehdistökuvat