Hyvä vierailija, tervetuloa Fantastico Music Oy:n uusille kotisivuille
Fantastico Music Oy:n kymmenes toimintavuosi on juuri käynnistymässä. Koko tämän toimintamme ajan olemme halunneet olla alallamme edelläkävijä taiteilijoidemme kotisivujen ja palvelujen löydettävyydessä verkosta. Ilokseni voin todeta, että olemme siinä onnistuneet. Taiteilijoidemme sivut ovat aina olleet helposti löydettävissä ja moni on niiltä etsimänsä palvelun tai tiedon saanut.
Sähköinen viestintä jos mikä on tätä päivää. Sen kenttä kasvaa kovalla vahdilla ja kaikkien uusien sovellusten tarjoamien mahdollisuuksien perässä pysyminen vaatii perehtymistä. Tänä päivänä menestymiseen ei enää riitä, että osaa oman alansa kommervenkit, nyt vaaditaan myös soveltavaa ymmärrystä mm. interaktiivisten ja audio-visuaalisten medioiden tarjoamista lukuisista mahdollisuuksista. Tähän vauhdilla kiihtyvään kelkkaan olemme nyt uusien yhteistyökumppaneidemme myötä hyppäämässä mukaan. Myös verkostoituminen on yhä tärkeämpää. Kaikkea ei enää osaa tai yksinkertaisesti ehdi tehdä yksin. On erittäin palkitsevaa toimia samanhenkisistä osaajista koostuvassa tiimissä, johon jokainen tuo oman osaamispanoksensa. Kokonaisuudesta syntyy enemmän, kuin osiensa summa ja silloin on mahdollista kokea todellisia tähtihetkiä.
Minulla on ollut suuri onni saada olla kaikkina näinä vuosina useissa eri tuotannoissa rikastuttamassa omaa osaamistani eri alan huippuosaajien kanssa. Viimeisimpänä näistä mainittakoon Nordea Jean Sibelius orkesteri, jonka toiminnanjohtajana olen toiminut kolmen vuoden ajan. Tämä nuorten musiikkikasvatushanke on ollut kulttuurisponsoroinnissa omaa luokkaansa. Noin 250 nuorta musiikinopiskelijaa on päässyt osallistumaan toimintaan. Hieno kouluttajatiimimme on tarjonnut ensiluokkaista opetusta orkesterisoitossa ja mahdollisuus soittaa täysimittaisessa sinfoniaorkesterissa Jukka-Pekka Sarasteen johdolla, on antanut ainutlaatuisen kokemuksen näille lahjakkaille nuorille. Meille projektissa toimineille ja konserttikuulijoille nämä konsertit ja leiritystilanteet, ovat antaneet sykähdyttäviä hetkiä. On tullut lämmin tunne siitä, että on saanut olla antamassa oman panoksensa, jotta kaikkien toimijoiden tavoitteet saavutettaisiin. On jatkossa, vuosien saatossa mielenkiintoista seurata mitä tuloksia tällä NJSOssa saadulla opetuksella saavutetaan ja mihin kaikkeen se myös yksilötasolla voi johtaa.
Fantastico Music Oy lanseeraa kevätkaudella 2010 nuorten lahjakkaiden muusikoiden Young Artist Management (YAM) koulutus- ja markkinointihankkeen. Kaikki sai alkunsa noin kaksi vuotta sitten, jolloin otin ensimmäisen kerran yhteistyön merkeissä yhteyttä Margareta Haverinen Brandtiin. Tunsimme samanhenkisyyttä ja päätimme tavata ja katsoa olisiko meillä toisillemme annettavaa. Pikkuhiljaa olemme omien muiden projektien lomassa valmistelleet yhteistyötämme ja YAMin tulevaa sisältöä. On suuri kunnia saada työskennellä Margaretan tyyppisen huippuammattilaisen kanssa, jolla on ehtymätön kokemuspankki ja loistavia kontakteja. YAMin filosofia onkin jo pitkään ollut muhimassa Margaretan ideapankissa ja nyt siitä on tulossa konkreettista toimintaa. Olemme sparrailleet toisiamme ja herkällä korvalla ja nenällä kartoittaneet koko alan tilaa ja tarpeita sekä kotosuomessa, että maailmalla. YAM tarjoaa henkilökohtaista ohjausta repertuaarin ja oman laulaja- taiteilija vahvuuksien löytämisessä. Tavoitteenamme on lisätä muusikoiden työllistymistä myös kansainvälisille markkinoille. Lisäksi olemme yhteistyössä mm. e-concerthousen kanssa rakentamassa uutta koelaulut mullistavaa konseptia. Tulemme kevään aikana kertomaan näillä sivuilla YAMin sisällöstä lisää, joten toivomme teidän vierailevan sivuillamme jatkossakin. Tarjoamme tämän sivujemme blogiosion myös muiden halukkaiden, klassisen musiikin ilmiöistä kiinnostuneiden käyttöön, eli ilmoittaudu, jos haluat jonkin alaamme sivuavan aiheen tuoda esille.
Minna Pentti
toimitusjohtaja
Fantastico Music Oy


