Aina kun ison projektin saa päätökseen, jonka eteen on tehnyt paljon töitä, jännittänyt sen onnistumista ja huolehtinut yötä myöten erilaisista asioista, iskee valtava väsymys ja kummallinen tyhjyys. Itselläni käy yleensä niin, että kaksi vuorokautta on parempi olla mieluiten hiljaisuudessa, nukkua aina kun uni tulee ja syödä hyvin. Pari päivää menee siis perus palautumiseen. Henkilökohtaisesti Pääsiäisen tuoma hiljaisuus ja lepo osuivat nyt siis täydelliseen saumaan. Sen sijaan tyhjyyden tunnetta ei syntynyt e-koelaulun ”enskarin” jälkeen vaan ennemminkin tunne, että nyt ollaan vasta aivan alkumetreillä ja on syytä kääriä hihat. Pääsiäisen tunnelmaan pääsin seuratessani Pitkäperjantaina e-concerthousen kautta Oulun Tuomiokirkosta suorana lähetettyä Matteus Passiota. Oli upeaa eläytyä Bachin puhdistavaan musiikkiin yhdessä täyden kirkkosalin kanssa, mutta samalla kotisohvalla lämpöisen viltin alla loikoillen, kynttilöiden tunnelmallisesta loimusta nauttien. Tämän saman tavan nauttia Bachin Matteus Passiosta jaoin 10.000 muun katselijan kanssa e-concerthousen välityksellä - aivan mahtavaa eikö!?
e-concerthousen esityksiä seuraa kymmeniä tuhansia kuulijoita ympäri maailmaa
e-concerthouse on aivan loistava konsepti, jonka uskon klassisen musiikin alan ammattilaisten ja harrastajien pian suurella ryntäyksellä löytävän. Mikä klassinen konsertti Suomessa voi tavoittaa tällaisen määrän yleisöä? Vastaus on, vain televisioitava konsertti. Sitä herkkua kuitenkin saamme nauttia Suomen television kanavilta ani harvoin. Teema-kanava on klassisen musiikin viimeinen oljenkorsi, mutta sieltäkin tulee vain joskus sellaista tarjontaa, joka tuo suomalaisten taiteilijoiden tuotantoa esiin. Tositeevee viihdettä pursuaa televisiosta saaden yhä hömpämpiä muotoja ja suurin häviäjä on klassinen musiikki. Suomen kaikkien aikojen parhaan musiikkiviihdeohjelman Bumtsi Bumin, jossa oopperalaulajatkin saivat mahdollisuuden esittäytyä suurelle yleisölle loputtua, ja Seppo Hovin poistuttua ruudusta ohjelmien teosta, ei esim. oopperalaulajiamme enää näe esiintyvän televisiossa juuri lainkaan. Suomen kansalle pumpataan television välityksellä Idols, ja X- factor hömppää, jossa yritetään vakuuttaa kansalle, että kenestä tahansa kaduntallaajasta tehdään stailauksen ja parin viikon ”treenien” jälkeen ammattilaulaja! On erittäin ikävää, että tätä jenkkiformaattipurkkaa on jauhettu joka mediassa jo niin monta vuotta, että se on päässyt muokkaamaan yleistä käsitystä ja vaikuttamaan myös nuorisoon siten, että vallalla on käsitys, että nopeasti saavutettava julkisuus on kaikkein tavoiteltavinta. Klassisen musiikin uralle lähtemien vaatii aivan toisenlaista sitoutumista, se on elämän pituinen prosessi ja ammattimuusikon uran tavoittelu vaatii sekä nuorelta taiteilijalta itseltään, kuin myös perheeltä ja muulta lähipiiriltä vuosien panostusta. Miten siis voisimme saada nauttia suomalaisten klassisen musiikin taitajien esityksistä kotisohvalta käsin, aivan kuten televiso-ohjelmaa seuraten ja tuoda se esiin siellä missä nuorisokin sen piiriin löytää?
e-concerthouse antaa loistavan näkyvyyden myös sponsoreille
e-concerthouse vastaa tarpeeseemme. Se on uusi musiikinjakeluportaali, jonka kautta voidaan lähettää mikä tahansa konsertti reaaliajassa ympäri maailmaa. Katselija – ja kuulijakunta ei siis jää vain Suomen rajojen sisään, vaan internetin välityksellä kuka tahansa, missä tahansa päin maailmaa voi seurata konserttia. Jo tässä asiassa se siis hakkaa perinteiset kanavat. Nykyiset e-concethouse lähetykset ovat äänenlaadullisesti hyvin laadukkaita, mutta kuvanlaadussa joudutaan toistaiseksi tinkimään, jotta lähetystä voitaisiin seurata heikompitasoisellakin internetyhteydellä. Teknisesti e-concerthousessa voidaan lähettää HD-tasoista kuvaa ja CD- tasoista ääntä. Ensimmäinen suora HD-konserttilähetys (720p) toteutetaan keväällä 2010. Jotta katselija kuuntelija pääsee nauttimaan siitä, se vaatii muutaman sadan euron panostusta laadukkaisiin tietokoneeseen liitettäviin kaiuttimiin ja miksei myös kuulokkeisiin ja varmistamaan, että internetyhteys on riittävän nopea (2mb). Panostus on häviävän pieni verrattuna saavutettuun palveluun nähden, nimittäin konserttien katselu on ilmaista. Samalla on mahdollisuus myös chatin välityksellä esimerkiksi keskustella muiden samaa konserttia seuraavien kanssa. Ja minkä näkyvyyden se antaakaan sponsoreille!
Myös konserttien taltioinnin tuotantokustannukset voidaan pitää sellaisella tasolla, että myös pienemmillä musiikkiyhdistyksillä ja yksittäisillä taiteilijoilla on varaa tilata esityksensä taltiointi e-concerthouse tuotantotiimiltä. Käy tutustumassa e-concerthousiin osoitteessa www.econcerthouse.com ja ota rohkeasti yhteyttä, mikäli haluaisit tuoda esim. konserttituotantosi sinne lähetettäväksi. Voit ottaa yhteyttä e-concerthousen perustajaan, säveltäjä Ilmari Mäenpäähän ilmari@e-concerthouse.com tai allekirjoittaneeseen.
toimitusjohtaja
Fantastico Music Oy


